Puistojumpan eri vaihtoehdot


On  olemassa sellainen kummallinen ja oikukas juttu kuin sää. Puistojumpan kohdalla sää sanelee aika pitkälti sen mitä tunnilla tehdään. Jos on kylmä, ollaan ylhäällä ja askelletaan enemmän. Myös mahdollisimman iso osa lihaskuntoliikkeistä pyritään tekemään ylhäällä.

Kylmällä säällä yksi hyvä vaihtoehto on tehdä tunnista intervallimainen. Verryttely, askellus, lihaskunto, askellus, lihaskunto... ja loppuun lyhyet venyttelyt. Syy miksi käytän sanaa intervallimainen on se että silloin saa vapaammat kädet sykkeen noston ja ajan suhteen. Sykettä voidaan nostaa vain vähän jotta ei tule kylmä. Eikä lihaskuntoliikkeiden tekeminen alhaalla maassa aina välttämättä laske sykettä. Kaikki riippuu siitä millä tahdilla liikettä tehdään ja minkälainen liike on.

Oikein helteisellä kelillä tietysti sykkeen pitkään ylhäällä pito ei ole järkevää keskivertojumppaajaa ajatellen. Tällöin kaikkein vauhdikkain osio on lyhyt tai se jätetään kokonaan pois. Näin lihaskuntoliikkeille ja venyttelyille jää enemmän aikaa.

Sään lisäksi on vielä yksi todella tärkeä seikka mikä määrittää sen  minkälainen tunti on. Asiakkaat. LiikeImpulssin sivuilla puistojumppa on määritelty kaikessa yksinkertaisuudessaan seuraavasti: Alkuverryttely, helppoa askellusta, lihaskuntoa, loppuun venyttelyt. Osalle varmasti herääkin kysymys että minkälaista se sitten on se helppo askellus? Niille joille sivuviereen, v-askel, grapewine tai kanta peppuun eivät ole tuttuja askeleita tai jotka kyllä osaavat em. askeleet mutta eivät ehdi liikeisiin mukaan parin tahdin aikana, helppo askellus -määre on aivan eri asia kuin puistojumppa- ja muokkauskonkareille.

Tuntia ennen ohjaaja voi ottaa huomioon vain oletuksen säätilasta. Jos on tarve, seuraavalle kerralle ohjaaja voi kuitenkin aina säätää liikkeitä ja askellusta asiakkaiden tarpeet tarkemmin huomioon ottaen.

2017 KESÄ
Tänä vuonna puistojumppaa on alkukaudesta kahdessa paikassa, Itä- ja Länsi-Tampeeella. Koko kesän maanantaisin Lielahden suunnalla Sellupuistossa klo 18:30-19:30 ja torstaisin Kissanmaalla Tapiolan puistossa klo 18-19 aina 15.6. asti.

Sellupuiston jumppa on peruspuistojumppaa minkä askellusosiossa pysyy helpommin mukana jos tietää muutaman aerobicin perusaskeleen kuten polven nosto ja grape. Puistojumppa ei silti ole vaikeaa eli askeleet voi opetella myös tulemalla tunnille. Sellupuiston jumppa on helppoa puistojumppaa.

Tapiolan puiston jumpassa samat tiedot liikeistä auttavat tietysti pysymään mukana, mutta vaihtotahti on huomattavasti hitaampi. Tällöin ei ole tähdellistä pysytkö musiikin tahdissa mukana tai vaihdatko seuraavaan liikkeeseen täysin samaan aikaan kuin ohjaaja. Liikkeet voi ja kannattaa tehdä omaan tahtiin, varsinkin jos jokin seikka rajoittaa liikkumistasi. Polvet, ikä tai rytmitaju. Tapiolan puistojumppa onkin erittäin helppoa jumppaa ja sopii loistavasti niille joille helppokin koreografia on haastavaa.

Pukeudu kerroksittain ja ota mukaan riittävästi juotavaa sekä oma patja. Kevät 2017 jää varmasti monen muistiin naurettavan oikuttelevan sään vuoksi. Räntää, lunta ja sadetta sekä sininen, auringonpaisteinen taivas. 5-10 astetta lämmintä toukokuussa ja lunta melkein enemmän kuin keskitalvella.

Helteitä odotellen, tunneilla nähdään!

-Katri

Kommentit